Venäjä laukaisi Sojuz-kapselin korvaamaan vuotavan avaruusaluksen

Baikonurin avaruuskeskuksesta on laukaistu Sojuz-kapseli kohti Kansainvälistä avaruusasemaa. Alus lentää poikkeuksellisesti miehittämättömänä.

Kansainvälisellä avaruusasemalla telakoituneena ollut Sojuz-kapseli vaurioitui viime vuonna. Ongelma havaittiin joulukuun puolivälissä, kun Sojuz MS-22 -aluksesta nähtiin purkautuvan nestettä avaruuteen.

Vaurio todennäköisesti aiheutui mikrometeoroidin törmäyksestä. Silloin myös arvioitiin, ettei Sojuz ole normaalin paluun vaatimassa kunnossa.

Nyt Venäjä on laukaissut uuden miehittämättömän Sojuz MS-23 -kapselin Kansainväliselle avaruusasemalle korvaamaan vioittunutta alusta. Ihmisten sijaan kapselissa kuljetetaan yli 400 kiloa erilaisia varusteita Kansainväliselle avaruusasemalle.

Näin kosmonautit Sergei Prokopjev ja Dmitry Petelin sekä Nasan astronautti Frank Rubio saavat turvallisen aluksen paluuta varten. Paluu ei kuitenkaan ole tapahtumassa kovinkaan pian, sillä tällä viikolla laukaistu kapseli oli alkujaan tarkoitettu uuden miehistön lähettämiseen Kansainväliselle avaruusasemalle.

Aluksen puuttumisen takia korvaava miehistö pääsee matkaan näillä näkymin vasta syyskuussa. Samalla kolmikon avaruudessa viettämä aika tuplaantuu alkuperäisistä suunnitelmista ja venyy yhteensä noin vuoden pituiseksi.

Vaurioitunut alus pysyy telakoituneena avaruusasemaan maaliskuun loppupuolelle asti, jonka jälkeen se palaa miehittämättömänä maanpinnalle.

Venäjä on aikeissa vetäytyä Kansainväliseltä avaruusasemalta vuoden 2024 jälkeen länsimaiden asettamien pakotteiden vuoksi, mutta yhteistyö Yhdysvaltain kanssa on toistaiseksi jatkunut asemalla. Pakotteiden syy on Venäjän vuosi sitten aloittama hyökkäyssota Ukrainaan.