Starliner-aluksen miehitettyä ensilentoa yritetään toukokuussa
Yksityiset miehitetyt avaruuslennot ovat ottamassa askeleen eteenpäin. Boeingin Starliner-alus starttaa miehitetylle ensilennolleen aikaisintaan 6. toukokuuta.
Atlas V -kantoraketilla laukaistava Starliner on lentänyt miehittämättömänä kiertoradalle jo kahdesti. Joulukuussa 2019 alus ei päässyt teknisten ongelmien vuoksi Kansainväliselle avaruusasemalle, mutta toukokuussa 2022 tavoite saavutettiin toisella lennolla.
Nyt valmisteilla on lento, jonka kyytiin nousevat Nasan astronautit Sunita Williams ja Butch Wilmore. Starlinerin on määrä telakoitua Kansainväliseen avaruusasemaan noin viikoksi.
Tavoitteena on demonstroida Starlinerin toimivuus, jotta alus voidaan hyväksyä tekemään rutiinilentoja Kansainväliselle avaruusasemalle nelihenkisellä miehistöllä. Boeing suunnittelee käyttävänsä alusmallia myös täysin yksityisillä avaruuslennoilla.
Nasa on tukenut Boeingin CST-100 Starliner -aluksen kehitystä Commercial Crew -ohjelmassa SpaceX-yhtiön Crew Dragon -aluksen ohella. Commercial Crew -ohjelma on ollut käynnissä vuodesta 2010 lähtien. Tarkoituksena on kehittää yhdysvaltalainen alus kuljettamaan astronautteja avaruusasemalle.
Alkujaan tavoitteena oli miehitettyjen lentojen aloittaminen vuonna 2017. SpaceX-yhtiön Crew Dragon lensi miehitettynä ensi kertaa toukokuussa 2020.
Miehitettyjen alusten kehittämisen aikataulut ovat läpi avaruuslentojen historian venyneet lähes poikkeuksetta, mutta Starlinerin seitsemän vuoden myöhästyminen on silti omassa luokassaan. Boeing-yhtiö on kärsinyt viime vuosina useista ongelmista myös lentokoneidensa tekniikan kanssa.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)