SpaceX-yhtiön koelento onnistui suunnitellusti - kantoraketti tuhoutui tulipallona

Seuraavan sukupolven avaruusalus Dragon 2 selviytyi miehittämättömästä pelastautumistestistä täysin pistein. Samalla Falcon 9 -kantoraketti tuhoutui suunnitellusti Floridan edustalla tulipallona.

Suomen aikaa kello 17.30 tehdyssä kokeessa haluttiin testata käytännössä Dragon 2-aluksen irrottamista Falcon 9 -kantoraketista laukaisun vaarallisimmalla hetkellä noin puolitoista minuuttia startista. Testilennon voi katsoa videolta.

Dragon-alus kävi korkeimmillaan 40 kilometrissä ja vauhtia oli enimmillään 2,2-kertainen äänennopeus. Alus jarrutti vauhtiaan ensin jarruvarjoilla ja laskeutui sitten laskuvarjoillaan Atlantin valtamereen. Kaikki näyttää menneen testissä täysin nappiin.

"700 millisekunnin aikana tapahtui paljon enemmän kuin ihminen ehtisi tehdä: moottorit sammuivat, pelastautumisjärjestelmä aktivoitui, superdraco-moottorit käynnistyivät", luettelee SpaceX-yhtiön johtaja Elon Musk jälkeenpäin lehdistötilaisuudessa.

"Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon etäisyyttä aluksen ja raketin välille mahdollisimman nopeasti", selittää Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine. "Näimme, että jo parissa sekunnissa alus ehti puolentoista kilometrin päähän eikä kiihtyvyys missään vaiheessa ylittänyt 3,5 g:tä. Se on mahtava saavutus."

Koe oli viimeinen askel kohti Dragonin miehitettyä lentoa. SpaceX halusi testata pelastautumisjärjestelmää laukaisualustalta aiemmin tehdyn testin lisäksi myös lennossa, vaikka Nasalle olisi riittänyt simulaatiokin. 

Kantoraketin arvioitiin etukäteen tuhoutuvan ja se muuttuikin tulipalloksi noin viisi sekuntia aluksen irrottautumisen jälkeen, kun alus oli siitä jo kaukana. Falcon 9 -kantoraketin hinta oli noin 55 miljoonaa euroa.

"Dragonin järjestelmät on suunniteltu kestämään raketin alemman tai ylemmän vaiheen tuhoutuminen tulipallona. Kyseessä on vähemmän räjähdys ja enemmän tulipalo. Aluksella on hyvin vahva lämpökilpi ja se pystyisi kirjaimellisesti lentämään tulipallon läpi", Musk selittää.

SpaceX ja Nasa arvioivat yhdessä, että yhtiö saa toimitettua kaikki miehitetyn lennon vaatimat laitteistot helmikuun loppuun mennessä. Nasan perusteelliset tarkastukset lykännevät kuitenkin miehitetyn lennon vähintään huhtikuun alkuun asti.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)