Nasan yllä roikkuu valtavien leikkausten uhka

Nyt esitetty budjettihahmotelma johtaisi suuriin muutoksiin Yhdysvaltojen avaruusohjelmassa. Leikkausuhan alla ovat esimerkiksi pitkään kehitetty SLS-kantoraketti ja Orion-avaruusalus.

Yhdysvaltojen avaruusjärjestölle ensi vuodeksi hahmoteltu budjetti vähentäisi Nasan rahoitusta 5,3 miljardilla eurolla. Tämä vastaa lähes 25 prosentin pudotusta ja se olisi suurin yhtenä vuotena tapahtunut leikkaus Nasan historiassa.

Leikkausten kohteena olisivat esimerkiksi uudet SLS-kantoraketit sekä Orion-avaruusalus. Ne ovat tähän asti olleet olennaisessa osassa amerikkalaisten suunnitelmassa tehdä miehitettyjä lentoja Kuuhun.

SLS-kantoraketti ja Orion-alus ovat lentäneet yhdessä vasta yhden kerran. Kyseinen vuoden 2022 testilento oli miehittämätön.

Presidentti Donald Trumpin hallinnon suunnitelmassa alukset tekisivät yhdessä enää kaksi uutta lentoa: vuonna 2026 tapahtuisi miehitetty lento Kuun ympäri ja aikaisintaan vuonna 2027 miehitetty lento Kuun pinnalle.

Hahmotelma hylkäisi myös Lunar Gateway -avaruusaseman, joka on ollut tarkoitus rakentaa Kuun kiertoradalle. Tämän pienen aseman piti olla astinlautana niin Kuuhun kuin kauemmaskin avaruuteen suuntautuville miehitetyille lennoille.

Myös Kansainvälinen avaruusasema saa budjettihahmotelmassa vähemmän rahoitusta. Tämä pienentäisi asemalla työskentelevien astronauttien lukumäärää.

Lisäksi roskakoriin on päätymässä Mars Sample Return -projekti, jonka ajateltiin tuovan kivinäytteitä Marsista maapallolle. Sen sijaan rahaa ohjattaisiin enemmän tulevaan miehitettyyn marslentoon, jonka Trump haluaa toteutuvan mahdollisimman nopeasti.

Hyvin todennäköisesti leikkaukset johtaisivat myös siihen, että Yhdysvaltojen avaruusjärjestö joutuisi käyttämään entistä enemmän rahaa esimerkiksi Elon Muskin SpaceX:n ja Jeff Bezosin Blue Origin -yhtiön tarjoamiin palveluihin.