Nasa lykkäsi miehitettyjä kuulentoja vuodella
Artemis II -lento Kuun ympäri koittaa näillä näkymin syyskuussa 2025 ja Artemis III -kuulaskeutuminen vuotta myöhemmin. Suurin syy lykkäykselle ovat Orion-aluksen lämpökilven ongelmat.
Marraskuussa 2022 tehtiin miehittämätön Artemis I -lento, jonka jälkeen Orion-aluksen lämpökilvestä havaittiin odottamattomia hiilimateriaalin kerrosten irtoamisia. Ongelman ratkaiseminen vaatii lisää kehitystyötä.
"Palaamme Kuuhun uudenlaisella tavalla, ja astronauttien turvallisuus on päällimmäisenä prioriteettinamme Artemis-lentoihin valmistauduttaessa", sanoo Nasan pääjohtaja Bill Nelson.
Toinen iso kysymys liittyy Artemis III -lennon kuulaskeutumisessa käytettävän Starship-aluksen kehitykseen. SpaceX-yhtiön uutta Starship-kantorakettia on koelennätetty kahdesti, eikä sillä ole vielä päästy kiertoradalle. Kuulaskeutumista varten ylemmästä vaiheesta tehdään erikoisversio.
Arvioiden mukaan Starship-kuualus täytyy tankata Maan kiertoradalla 10–20 Starship-tankkerilla ennen kuin ajoaineet riittävät kuulentoon. Tähän mennessä kiertoradalla ei ole tehty edes yksittäistä kryogeenisten ajoaineiden tankkausoperaatiota.
Kuun kiertoradalle perustettavan Gateway-avaruusaseman aikataulua pohditaan myös parhaillaan. Aseman ensimmäiset moduulit on ollut määrä laukaista lokakuussa 2025, mutta niidenkin aikatauluun saattaa tulla viivästyksiä.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)