Nasa etsii kilpailulla uusia ruokavaihtoehtoja astronauteille
Säästäväisyys, jätteen minimointi, turvallisuus, terveellisyys ja maistuvuus tekevät hyvän avaruusruoan. Nasa ja Kanadan avaruusjärjestö ovat valinneet 11 finalistia jatkoon ruokakilpailussa.
"Kun valmistaudumme pitkäkestoisille miehitetyille lennoille, ruoka on oleellista paitsi ravitsemuksen, myös tottumuksen ja viihtyvyyden kannalta eritysolosuhteissa", Jim Reuter Nasasta sanoo.
"Hyödyntämällä innovaattorien luovuutta pystymme tartumaan tähän tärkeään, mutta monimutkaiseen haasteeseen uusilla ja mielenkiintoisilla tavoilla."
Ensimmäisen vaiheen voittajat ovat ehdottaneet esimerkiksi järjestelmiä, jotka käyttävät hiilidioksidia ja sieniproteiineja sekä suljetun kierron järjestelmiä vihannesten kasvattamiseen.
Tuomareina toimivat yliopistojen, teollisuuden ja valtionhallinnon edustajat. Kriteerit liittyvät innovatiivisuuteen, tieteelliseen ja tekniseen lähestymistapaan sekä suunnitelmien toteutettavuuteen.
Mukana jatkoon päässeiden joukossa on myös suomalainen Solar Foods, joka käyttää ehdotuksessaan kaasufermentaatiota yksisoluisten proteiinien tuotannossa.
Kilpailun jatkovaiheen voittajat on määrä julkistaa tämän vuoden huhtikuussa.
Ruokatuotanto on yksi tulevaisuuden haasteista niin Kuussa kuin Marsissakin asumiselle. Useimmissa suunnitelmissa ideoidaan kasvihuoneita, joissa ainakin osa miehistön ruoasta pystyttäisiin kasvattamaan.
Marsin suunnilleen Maan mittainen vuorokausi soveltuu hyvin auringonvalon hyödyntämiseen, mutta Kuun pinnalla kaksi Maan viikkoa kestävä yö on ilmeinen este. Aurinko on pakko Kuussa korvata runsaasti energiaa vievällä keinovalaistuksella.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)