Kiinan uuden avaruusaseman keskusmoduuli nousi kiertoradalle

Kuunäytteiden hakemisen jälkeen Kiina panostaa vahvasti miehitettyihin lentoihin. Uuden Tiangong-avaruusaseman ensimmäinen moduuli saatiin kiertoradalle onnistuneesti.

Laukaisu tehtiin Long March 5B -kantoraketilla kello 6.23 torstaiaamuna.

"Opettelemme rakentamaan, käyttämään ja ylläpitämään suurta asemaa kiertoradalla. Tähtäämme rakentavamme Tiangongista kansallisen avaruuslaboratorion, joka mahdollistaa pitkäaikaisen oleskelun avaruudessa ja ison mittakaavan tieteelliset, teknologiset ja sovelletut kokeet", sanoo Linhou Bai Kiinan avaruusteknologian akatemiasta.

Nyt laukaistu Tianhe-moduuli on 16,6 metriä pitkä, 4,2 metriä leveä ja kokonaismassaltaan 22,5 tonnia. Lopullisena tavoitteena Tiangong-asemalle on 66 tonnin massa. Pääosiot ovat kolme isoa moduulia, telakointiportit ja suuret aurinkopaneelit.

Tianhe-moduulia esitellään kiinalaisella videolla.

Tähtäimessä on, että kesäkuussa starttaava Shenzhou-12-lento vie asemalle kolme taikonauttia kolmen kuukauden ajaksi. Lokakuussa Shenzhou-13-lennon myötä tavoitellaan puolen vuoden avaruusoleskelua. Asemalle tuodaan tarvikkeita myös miehittämättömillä huoltoaluksilla.

Tähän mennessä kiinalaisten pisin miehitetty lento on kestänyt 33 vuorokautta. Kiinalla on ollut kaksi koeluonteista pientä avaruusasemaa, 2011 laukaistu Tiangong-1 ja 2016 laukaistu Tiangong-2. Nyt kyseessä on suuremmaksi ja pysyvämmäksi suunniteltu asema.

Avaruuslentoihin panostaminen on Kiinalle tärkeä osa-alue kansallisen osaamisen esittelemisessä sekä maailmalle että omille kansalaisille. Yhdysvallat on sulkenut Kiinan pois Kansainväliseltä avaruusasemalta poliittisista syistä. Tämän vuoden alussa Kiina ja Venäjä julkistivat suunnitelmat yhteistyöstä miehitetyillä kuulennoilla.

Aiheesta lisää Xinhua (englanniksi)