Haven-1-avaruusasema saatetaan laukaista jo vuonna 2025

Ensimmäisen kaupallisen avaruusaseman saaminen Maan kiertoradalle siintää parin vuoden päässä. Pyörivälle Haven-1-asemalle pääsisi korkeintaan neljä maksavaa asiakasta kerrallaan.

Kaliforniassa toimiva Vast-yritys on ilmoittanut lähettävänsä avaruusaseman Maan kiertoradalle. Laukaisu tapahtuu aikaisintaan elokuussa 2025.

Aseman vie avaruuteen SpaceX-yhtiön Falcon 9 -raketti. Toteutuessaan kyseessä olisi maailman ensimmäinen kaupallinen avaruusasema, ellei jokin muu yritys ehdi ennen.

Pian sen jälkeen kun asema on saatu turvallisesti maapallon kiertoradalle, perässä tulee sen nelihenkinen miehistö. Astronautit viettäisivät kiertoradalla maksimissaan kuukauden.

"Vast on innoissaan lähtiessään laukaisemaan maailman ensimmäistä kaupallista avaruusasemaa Haven-1:tä ja sen ensimmäistä miehistöä", Vastin toimitusjohtaja Jed McCaleb kertoi tällä viikolla.

Vast on erittäin nuori yritys, sillä se perustettiin vasta kaksi vuotta sitten.

Nyt suunnitteilla oleva Haven-1 toimisi ensin itsenäisenä avaruusasemana, mutta myöhemmin se kiinnitettäisiin osaksi suurempaa kokonaisuutta. Yhtiön tavoitteena on rakentaa lopulta satametrinen, useasta modulista koostuva pyörivä avaruusasema.

Aiheesta lisää Vast (englanniksi)