Aurinkopaneelit päihittävät ydinenergian Marsissa

Tulevaisuuden marsmatkaajat saattavat valaista asumuksensa aurinkosähköllä. Etenkin päiväntasaajan alueella aurinkopaneelit näyttävät olevan paras tapa tuottaa energiaa.

Jo pitkään on ajateltu, että pienet ydinreaktorit olisivat tehokkain tapa saada energiaa punaisella planeetalla. Nämä tuottavat erittäin luotettavasti sähköä kaikkina vuorokaudenaikoina ja kaikissa sääolosuhteissa.

Aurinkoenergiaa täytyy sen sijaan varastoida yötä varten. Lisäksi kaikkialle kulkeutuva pöly voi vähentää aurinkopaneelien tehoa. Isot pölymyrskyt saattavat estää niiden toiminnan kokonaan.

Tuoreen tutkimuksen perusteella aurinkosähkö on kuitenkin monilla Marsin alueilla yhtä hyvä tai jopa parempi vaihtoehto kuin ydinsähkö. Näin on kuitenkin vain silloin kun sähköä varastoidaan akkujen sijaan tuottamalla vetykaasua.

"Valosähköenergian tuotanto yhdistettynä energian varastointiin molekyylivetynä ylittää tehokkuudessaan ydinfuusioreaktorit yli 50 prosentilla planeetan pinnasta, pääasiassa päiväntasaajan kaistan ympärillä olevilla alueilla", kertoo Aaron Berliner Kalifornian yliopistosta.

"Tämä on melko jyrkkä vastakohta sen kanssa, mitä on ehdotettu yhä uudelleen ja uudelleen kirjallisuudessa."

Tärkein arviointiperuste oli eri vaihtoehtojen paino. Materiaalien vieminen Marsiin on erittäin kallista, joten jokaisesta ylimääräisestä kilogrammasta halutaan päästä eroon.

Riittävän tehokkaiden aurinkopaneelien ja vetyvaraston pystyttäminen Marsin päiväntasaajalle vaatisi tutkimuksen mukaan noin 8,3 tonnin massaisen järjestelmän kuljettamisen maapallolta Marsiin. Ydinsähköllä toteutettu vastaava järjestelmä painaisi puolestaan arviolta 9,5 tonnia.

Tutkimuksessa oletettiin, että matkalla olisi kuusihenkinen miehistö, joka viettäisi Marsin pinnalla 480 päivää.

Aiheesta lisää Kalifornian yliopisto (englanniksi)