Andreas Mogensen tulee ohjaamaan useita robotteja avaruudesta käsin
Tulevaisuudessa Kuun kiertoradalla olevat astronautit voisivat ohjata Kuussa toimivia robotteja. Tätä eksoottista tehtävää hankaloittaa etäisyydestä johtuva viive.
Tanskalainen astronautti Andreas Mogensen tulee seuraavalla avaruuslennollaan testaamaan robottien ohjaamista. Mogensenin tehtävänä on kiertoradalta käsin ohjata neljää maanpinnalla olevaa robottia samanaikaisesti.
Suuren haasteen muodostaa 800 millisekunnin viive. Robottien ohjaamisessa on nimittäin jatkuvaa viivettä, sillä signaali kulkee avaruusasemalta ensin geostationaarisella kiertoradalla oleville satelliiteille, sitten alas Maahan ja lopulta takaisin asemalle.
Morgensen antaa jokaiselle robotille tehtävän ja valvoo ryhmän toimintaa. Testin tavoitteena on osoittaa, että yksittäinen astronautti kykenee tehokkaasti ohjaamaan muiden taivaankappaleiden pinnalla toimivia robotteja.
Tulevaisuudessa esimerkiksi Nasan Kuun kiertoradalle suunnittelemalla Gateway-asemalla työskentelevät astronautit voisivat ohjata kuunpinnalla toimivia robotteja. Nämä pystyisivät rakentamaan laskeutumisalustoja ja rakennuksia sekä keräämään maapallolle toimitettavia näytteitä.
Mogensen tulee ohjaamaan robotteja ensi vuoden alkupuolella. Hänen edellinen lentonsa Kansainväliselle avaruusasemalle oli vuonna 2015, jolloin hän jo ohjasi yksittäistä maanpinnalla ollutta robottia.
Aiheesta lisää ESA (englanniksi)