Uusi tutkimus Maan magneettisten napojen kääntymisestä – mullistus voi olla ohi kahdessa vuosisadassa

Maapallon magneettikenttien kääntyminen tapahtuu todennäköisesti nopeammin kuin on uskottu. Tuoreen kansainvälisen tutkimuksen mukaan kyse on vuosisadoista vuosituhansien sijaan.

“Maapallon magneettikenttä on ollut olemassa ainakin 3,45 miljardin vuoden ajan, ja se tarjoaa suojan Auringon säteilyn suoralta vaikutukselta", kertoo Andrew Roberts Australian kansallisesta yliopistosta.

Ajoittain magneettikenttä kuitenkin kääntyy, jolloin magneettiset pohjois- ja etelänavat vaihtavat paikkoja keskenään. Muutoksen aikana kotiplaneettaamme suojaavan magneettikentän voimakkuus voi heikentyä jopa 90 prosenttia.

Monesti on ajateltu, että kentän kääntyminen saattaa viedä tuhansia vuosia.

Roberts kollegoineen on nyt havainnut todisteita, joiden mukaan tapahtuma voi olla ohi paljon nopeammin, vain kahdessa vuosisadassa.

Uusi tulos perustuu Kiinasta löydetyn tippukivipylvään tarkkaan magneettiseen analyysiin. Sen avulla pystyttiin päättelemään, miten maapallon magneettikenttä on muinoin käyttäytynyt.

Jos maapallon magneettikenttä kääntyisi nyt, se voisi aiheuttaa valtavaa tuhoa sähkön jakelussa ja satelliittien toiminnassa. Pelkät taloudelliset vahingot voisivat joidenkin arvioiden mukaan nousta tuhansiin miljardeihin euroihin.

"Toivottavasti tällainen tapahtuma on kaukana tulevaisuudessa ja voimme kehittää tulevaisuuden teknologioita välttääksemme mittavia tuhoja", Roberts toteaa.

Aiheesta lisää ANU (englanniksi)