Stonehenge rakennettiin keskitalven rituaaleja varten

Englannissa sijaitsevan Stonehengen uskottiin pitkään liittyneen keskikesän juhlintaan. Uusimmat löydöt viittaavat kuitenkin suurimpien kokoontumisten tapahtuneen keskitalvella.

Kun Aurinko nousee kesäpäivänseisauksen aamuna taivaalle, auringonkiekko osuu Stohengen Suuren kantakiven ylle muodostaen sille loistavan sädekehän. Jo parin sadan vuoden ajan ihmiset ovat kokoontuneet Stonehengeen kesäpäivänseisauksena uskoen, että alueen muinaiset asukkaat pitivät sitä tärkeimpänä juhlanaan.

Uuden näkemyksen mukaan rakennelmaa käytettiin kuitenkin etupäässä keskitalven rituaaleissa. Tähän viittaavat uhrimenoihin liittyneiden eläinten jäänteet, joita on löydetty alueelta. Syötyjen eläinten luiden perusteella ihmisiä oli paikalla jopa 4 000.

"Talvipäivänseisauksen auringonlasku näkyy vastapäätä kesäpäivänseisauksen auringonnousua. Tapahtuma on voinut olla symmetrisen rakennelman suuntauskohteena siinä missä keskikesänkin Aurinko", kertoo Marianna Ridderstad Helsingin yliopistosta tänään perjantaina ilmestyvässä Tähdet ja avaruus -lehdessä.

Lisäpontta uudelle näkemykselle on antanut hautausten löytyminen paikalta. Keskitalven auringonlasku yhdistetään vanhastaan kuolemankulttiin.

"Kysymys, oliko Stonehenge enemmän muinainen tähtitieteellisten havaintojen tekopaikka, palvontamenojen näyttämö vai hautamonumentti, on lopulta turha. Stonehenge eri käyttövaiheissaan oli kaikkia näitä, usein yhtä aikaa", Ridderstad toteaa.

Ridderstad on Suomen johtava arkeoastronomian asiantuntija. Hänen laaja yhteenvetonsa Stonehengestä ilmestyy tänään Tähdet ja avaruus -lehdessä 1/2019,