Nasan satelliittikuvakokoelmia pääsee nyt katselemaan nettiselaimessa

Nasa on tuonut päivittäiset satelliittikuvat yhä helpommin kaikkien ulottuville. Worldview-sovelluksella pystyy selaamaan päivittäisiä, koko maailman kattavia satelliittikuvia vuodesta 2000 lähtien usealta eri satelliitilta.

Nasan tiimi pitää nyt julkaistua aineistoa maailman suurimpana päivittäisten satelliittikuvien kokoelmana. Tarjolla on näkyvän valon kuvia vuonna 1999 laukaistulta Terra-satelliitilta, vuonna 2002 laukaistulta Aqua-satelliitilta sekä vuonna 2011 laukaistulta Suomi NPP -satelliitilta.

Kuvatietokantaa ja otteita siitä esitellään Nasan julkaisemalla videolla. Se näyttää esimerkiksi metsäpalojen etenemistä Kaliforniassa, ilmanlaatua Intiassa ja tekojärven täyttymistä Kambodžassa.

Nettiselaimessa aukeava Worldview-sovellus on aiemminkin ollut käytettävissä, mutta rajatummalla aineistolla. Sovellus mahdollistaa  tietyn paikan tutkimisen helposti ja nopeasti sekä selailemisen esimerkiksi päivä tai vuosi kerrallaan.

Isoin ongelma näkyvän valon kuvissa on pilvisyys, joka haittaa usein kuvien vertailemista toisiinsa.

Worldview-näkymään pystyy valitsemaan itse haluamiaan kuvatasoja esimerkiksi merijään levinneisyydestä tai ilmanpaineesta ja selaamaan sitten päivä päivältä eteenpäin muutoksia seuraten. Yhteensä valittavissa on yli 600 satelliittidatan tuotetta. 

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)