Planeettamme koko ei käytännössä muutu. Kuva Nasa

Maapallon säteen muutos - keskimäärin hiuskarva vuodessa

Tutkijat kertovat viimeinkin todistaneensa, että maapallon koko ei olennaisesti ottaen muutu. Tulokset julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä.

Nasan johtaman tutkimusryhmän mukaan planeettamme säteen muutos on luokkaa 0,1 millimetriä vuodessa eli ihmisen hiuskarvan verran. Tilastollisesti luku ei ole merkittävä.

Puoli vuosisataa sitten yleisesti uskottiin, että maapallo voi laajeta tai kutistua. Näin pystyttiin selittämään esimerkiksi uuden maankuoren syntyminen. Liikkuvien mannerlaattojen keksiminen poisti kuitenkin tarpeen maapallon koon muuttumiselle, mutta silti spekulaatio planeettamme mahdollisesta koon vaihtelusta jatkui.

Lopullista varmistusta suuntaan tai toiseen on ollut erittäin vaikea saada, sillä esimerkiksi tulivuoritoiminta, maan kohoaminen ja erilaiset sääilmiöt sekoittavat koko ajan tilannetta paikallisesti.

Ryhmä käytti tutkimuksessa useita erityyppisiä satelliittimittauksia, kuten esimerkiksi GRACE-painovoimasatelliittia sekä uutta laskentatekniikkaa. Näin onnistuttiin laskemaan maapallon koon keskimääräinen muutosnopeus.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto