Lumipallomaan aikakausi kesti korkeintaan miljoona vuotta

Yhdysvaltalais-kiinalainen tutkimus on antanut uutta tietoa lumipallomaan aikakaudesta.

Lumipallomaalla tarkoitetaan planeettamme historian vaihetta, jolloin käytännössä koko maapallon pinta oli jäätiköiden peittämä. Noin 635 miljoonaa vuotta sitten tapahtunut aikakausi kesti uuden tutkimuksen mukaan korkeintaan miljoonan vuoden ajan.

Tulokset julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa. Ne perustuvat hapen eri isotooppien esiintymisrunsauteen kerrostumien mineraaleissa.

"Tutkimuksemme mukaan ilmakehässä tapahtui merkittäviä muutoksia", selittää Bryan Killingsworth Louisianan valtionyliopistosta. "Vastaavaa ilmakehän hiilidioksidimäärän muutosta ei tunneta minään muuna Maan ajanjaksona. Nyt meillä on sedimenttinäytteisiin pohjautuva todistusaineisto aikakauden kestosta."

Lumipallomaa-teorian mukaan äärimmäisen jääkauden aikana jäätikkö peitti maapallon kokonaan tai lähes kokonaan. Kauden lopetti todennäköisesti tulivuoritoiminnasta ilmakehään kerääntynyt hiilidioksidi. Se ei jääpeitteen vuoksi päässyt sitoutumaan karbonaattikiviin ja nosti lämpötilaa kasvihuoneilmiön myötä.

On mahdollista, että lumipallomaan kausia on ollut planeettamme historiassa useita, mutta noin 635 miljoonaa vuotta sitten tapahtunut oli niistä viimeinen. Sen päättymisen jälkeen elämän monimuotoisuus kasvoi nopeasti.

Aiheesta lisää Astrobiology magazine (englanniksi)