Kuusta tunnistettu laavatunneli voisi antaa suojan ihmisasutukselle

Uusi tutkimus osoittaa, että Kuussa sijaitseva laavatunneli on mitoiltaan kilometrien luokkaa. Sen suojiin saattaisi olla mahdollista sijoittaa tulevaisuudessa ihmisen asuttamia tukikohtia.

Marius Hills Skylight -tunneli on ollut entuudestaan tiedossa, mutta sen mitoista ei ole ollut juurikaan selvyyttä. Yhdistämällä SELENE-luotaimen tutkatietoja sekä GRAIL-luotainkaksikon painovoimamittauksia japanilaisjohtoinen tutkijaryhmä pääsi nyt asiasta paremmin selville.

Ilmeni, että tunneli on pituudeltaan useiden kilometrien luokkaa. Leveydeltään ja korkeudeltaan se on ainakin kilometrin. Tutkimus antaa tähän mennessä tarkimman kuvan Kuun laavatunneleista. Skylight-aukon ympäriltä erottui merkkejä myös muista mahdollisista tunneleista.

Uudet tiedot voivat olla hyödyksi, kun mietitään ihmisen pidempiaikaista asumista Kuussa. Kiertolaisellamme ei ole säteilyltä suojaavaa kaasukehää eikä magneettikenttää. Siksi tulevaisuuden kuutukikohdat saattaa olla parasta perustaa maan alle juuri tällaisiin tunnelehin.

Maapallolla tunnelit ovat kooltaan huomattavasti pienempiä kuin Kuussa. Tunneli muodostuu, kun laavavirtauksen yläosa jäähtyy katoksi, jonka suojissa sula laava jatkaa kulkuaan. Kun laavan lähde tyrehtyy, tunneli saattaa tyhjentyä.

Aiheesta lisää Purduen yliopisto (englanniksi)