Kelloihin saatetaan lisätä negatiivinen karkaussekunti
Maapallon pyörimisnopeus on kasvanut. Mikäli kiihtyminen tulevaisuudessa jatkuu, se saattaa johtaa historian ensimmäiseen negatiiviseen karkaussekuntiin.
Kotiplaneettamme pyörähtää itsensä ympäri kerran 24 tunnissa eli 86 400 sekunnissa. Pyöriminen ei ole täysin tasaista, vaan se vaihtelee maapallon sisäosissa sekä merissä ja ilmakehässä tapahtuvien liikkeiden myötä.
Vaikka ero tähtitieteellisen ajan ja virallisen ajan välillä on pieni, jokaisen pyörähdyksen myötä ero suurenee. Kun virallinen aika ja tähtitieteellinen aika eroavat yli 0,4 sekuntia, virallista aikaa on korjattu.
Tähän asti korjaus on johtanut karkaussekuntien lisäämiseen. Näin on tehty viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana jo 27 kertaa, jotta maapallolla on ollut aikaa saada virallinen aika kiinni.
Nyt maapallon pyörimisnopeus on kiihtynyt niin paljon, että ensimmäistä kertaa virallista aikaa saatetaan korjata negatiivisella karkaussekunnilla. Sen sijaan että viralliseen aikaan lisättäisiin sekunti, siitä siis mahdollisesti otetaan yksi sekunti pois.
1960-luvulla alkaneen mittaushistorian 28 nopeinta ja siten lyhintä päivää sijoittuvat kaikki viime vuoteen. Meno saattaa kiihtyä entisestään.
"On hyvinkin mahdollista, että negatiivinen karkaussekunti tarvitaan, jos Maan pyörimisnopeus kasvaa edelleen, mutta on liian aikaista sanoa, tuleeko tämä todennäköisesti tapahtumaan", toteaa Peter Whibberley Britannian Kansallisesta fysiikan laboratoriosta.
Aiheesta lisää timeanddate.com (englanniksi)