ESA julkaisi satelliittikuvan yhdestä maapallon parhaiten säilyneistä törmäyskraattereista

Maapallon pinnalla eroosio hävittää vähitellen asteroidien törmäysjälkiä. Uusi Sentinel-2-satelliitin kuva esittelee Saharassa sijaitsevan Tenoumer-törmäyskraatterin, joka on yksi parhaiten säilyneistä.

Tenoumer on harvinaisen symmetrinen ja halkaisijaltaan 1,9 kilometriä. Sen reunavallit kohoavat noin 110 metrin korkeuteen ympäröivästä maastosta. Kraatteriin on ehtinyt kertyä sedimenttiä arviolta 200-300 metrin paksuudelta.

Löytymisensä jälkeen kraatterin alkuperäksi epäiltiin myös tulivuoritoimintaa. Sittemmin taivaallinen alkuperä varmistui.

Tenoumerin törmäyskraatterin uskotaan syntyneen noin 10 000 - 30 000 vuotta sitten eli se on geologisessa aikaskaalassa erittäin nuori. Muualla kuin nykyisellä aavikolla se olisi ehtinyt kulua enemmän eroosion vaikutuksesta.

Euroopan avaruusjärjestö juhlisti kraatterikuvalla YK:n asteroiditörmäysten vuosipäivää, jota vietettiin 30. kesäkuuta. Päivämäärä on Tunguskan vuoden 1908 räjähdyksen vuosipäivä.

Suomesta tunnetaan toistakymmentä törmäyskraatteria. Suurin niistä on Lappajärvi, jonka halkaisija on 17 kilometriä ja ikä 76 miljoonaa vuotta. 

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)