42 000 vuotta sitten maapallo ajautui myllerrykseen

Hiljattain julkaistu tutkimus paljastaa, mitä maapallolle tapahtui, kun magneettikentän käännös poisti kotiplaneettamme säteilysuojan. Hiukkaspommitus sekoitti ilmaston, ja evoluutio vaihtoi suuntaa.

Aika ajoin Maan magneettikentän etelä- ja pohjoisnapa vaihtavat paikkoja. Tällä viikolla julkaistussa Tähdet ja avaruus -lehdessä kerrotaan, että viimeisin kunnon keikaus oli vaikutuksiltaan dramaattisempi kuin kukaan oli osannut aavistaakaan.

”Ennen tätä tutkimustyötä tiesimme, että maailmassa oli 42 000 vuotta sitten tapahtumassa paljon. Emme kuitenkaan tienneet kunnolla, miksi”, kertoo Chris Turney Uuden Etelä-Walesin yliopistosta.

Kun pohjoinen oli vaihtumassa eteläksi ja etelä pohjoiseksi, Maan magneettikenttä melkein katosi. Se avasi tien avaruudesta tuleville suurienergisille hiukkasille.

"Näemme mannerjäätiköiden valtaisan levittäytymisen Pohjois-Amerikan ylitse. Näemme tuulivyöhykkeiden muuttuvan trooppisilla seuduilla ja Eteläisellä jäämerellä. Näemme luolissa säilyneen taiteen määrän räjähtävän ympäri maailmaa ja neandertalinihmisten sukupuuton”, kuvailee Turney tämän aikakauden tapahtumia.

Aiemmin ilmiöitä ei ollut käsitelty yhtenä kokonaisuutena. Vasta kun alkoi keskustelu eri tieteenalojen kesken, tapahtumien välillä voitiin nähdä yhteyksiä.

Aiheesta lisää tällä viikolla ilmestyneessä Tähdet ja avaruus -lehdessä 3/2021.