Universumin romahtaminen on luultua todennäköisempää

Tutkijat ovat pitkään ennustaneet, että niin sanotussa Higgsin kentässä saattaa koska tahansa tapahtua maailmankaikkeutta ravisteleva muutos. Tällöin jokainen kappale pienimmästä hiukkasesta lähtien muuttuisi miljoonia miljardeja kertoja painavammaksi.

Lisääntynyt massa puristaisi kaiken aineen pieneksi supertiheäksi palloksi ja maailmankaikkeus nykymuodossaan lakkaisi olemasta olemassa.

High Energy Physics -lehdessä julkaistu uusi tanskalainen tutkimus on paitsi vahvistanut ennusteen, myös päätellyt, että romahtaminen tapahtuu luultua todennäköisemmin. Kyse on satunnaistapahtumasta, joten minkäänlaista ajankohtaa romahdukselle ei voi antaa.

"Muutos alkaa jostain kohtaa universumia ja leviää sieltä [valonnopeudella]. Ehkä romahtaminen on jo alkanut jossain päin maailmankaikkeutta ja on parhaillaan syömässä tietään muualle universumiin, tai ehkä se alkaa juuri nyt juuri täältä, tai ehkä se alkaa kaukana täältä miljardin vuoden kuluttua. Emme tiedä", toteaa Jens Krog Etelä-Tanskan yliopistosta.

On myös mahdollista, ettei romahdusta tapahdu koskaan. Higgsin kentän muutoksen edellytyksenä on, että maailmankaikkeus koostuu nykyisin tunnetuista alkeishiukkasista. Jos universumissa on myös tuntemattomia hiukkasia, ne saattavat muuttaa tilanteen.

Aiheesta lisää spacedaily.com (englanniksi)