Stephen Hawkingin väitöskirjan julkaisu aiheutti yleisöryntäyksen – kaatoi Cambridgen yliopiston nettisivut

Maailman ehkä kuuluisimman elossa olevan fyysikon Stephen Hawkingin väitöskirja tuli vapaasti luettavaksi Cambridgen yliopiston nettisivuille viime viikolla. Sitä on ladattu jo yli kaksi miljoonaa kertaa.

Väitöskirja maailmankaikkeuden laajentumisesta on vuodelta 1966. Hawking oli julkaisuhetkellä 24-vuotias ja vasta uransa alkuvaiheessa.

"Sallimalla väitöskirjani vapaan käytön haluan inspiroida ihmisiä ympäri maailmaa katsomaan ylös tähtiä eikä alas omiin jalkoihinsa; pohtimaan paikkaamme maailmankaikkeudessa ja tekemään kosmosta ymmärrettäväksi", Hawking toivoo.

“Jokainen sukupolvi seisoo heitä edeltäneiden olkapäillä, aivan kuten minä tein nuorena väitöskirjaopiskelijana Cambridgen yliopistossa, kun olin inspiroitunut Isaac Newtonista, James Clerk Maxwellista ja Albert Einsteinista", Hawking näkee.

"Kaikilla ja kaikkialla maailmassa pitäisi olla ilmainen ja esteetön pääsy ei vain minun tutkimukseeni, vaan jokaisen suuren ja pohtivan mielen tuottamiin tutkimuksiin kaikilta ihmisymmärryksen aloilta."

Hawking on tullut tutkimustensa lisäksi tunnetuksi myös tieteen kansantajuistajana. Hänen kirjoittamansa kirja Ajan lyhyt historia rikkoi myyntiennätyksiä ja pääsi sen ansiosta jopa Guinnessin ennätysten kirjaan.

Hawkingin väitöskirja (englanniksi)