Pimeän aineen jakauma yllätti tutkijat - MOND-teoria kaatui

Omaa Linnunrata-galaksiamme ympäröivä suuri pimeän aineen halo muistuttaa muodoltaan sivuilta litistettyä rantapalloa. Tulos julkistettiin Yhdysvaltain tähtitieteellisen seuran (AAS) kokouksessa Washingtonissa.

Halon muoto tuli tutkijoille yllätyksenä. Johdossa olevat pimeää ainetta ja galaksimme kehitystä kuvaavat teoriat ennustivat pikemminkin samalla tavalla litistynyttä palloa kuin Linnunradan kiekko. Nyt julkaistun tutkimuksen mukaan galaksiamme ympäröivä valtava pimeän aineen halo ja galaksimme näkyvä kiekko ovat kuitenkin noin 90 asteen kulmassa toistensa suhteen.

Kyse ei ole pienestä yllätyksestä, sillä pimeästä aineesta muodostuvissa haloissa on tavallisesti noin 70 prosenttia koko galaksin kaikesta materiasta. Nyt julkaistu tutkimus on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun halon kolmiulotteinen muoto on onnistuttu tarkasti mittaamaan, ja lopputulos on näin erikoinen.

Uudet havainnot kumoavat myös spekulatiivisen MOND-teorian (lyhenne sanoista modified Newtonian dynamics). MONDia kannattaneiden tutkijoiden mukaan nykykäsitys painovoimasta on väärä. Heidän mukaansa pimeän aineen sijaan havainnot voitaisiin selittää painovoiman suuruuden muuttumisella pitkillä matkoilla. "Tulos sulkee MOND-teorian pois", totesi Oleg Gnedin Michiganin yliopistosta.