Luonnon viidennestä perusvoimasta löytyi lisää viitteitä

Tutkijat väittävät saaneensa uusia todisteita niin sanotusta X17-hiukkasesta. Joidenkin teorioiden mukaan kyseinen hiukkanen voisi liittyä spekuloituun viidenteen luonnon perusvoimaan.

Hiljattain julkaistu tutkimus väittää löytäneensä vihjeen viidennestä, vielä tuntemattomasta perusvuorovaikutuksesta.

Tarkalleen ottaen tutkijat huomasivat outoutta heliumin ytimen hajoamisessa. Löydön tehneen tutkijaryhmän mukaan tulos olisi selitettävissä X17-nimen saaneella bosonilla, joka kuljettaisi vielä tuntemattoman viidennen perusvuorovaikutuksen voimaa.

Aiemmin samankaltaista poikkeavuutta on nähty beryllium-atomin hajoamisessa.

Myös tämä on selitettävissä samalla hiukkasella. Nyt tehty löytö vahvistaa siis näkemystä siitä, että kyse tosiaan saattaisi olla uudentyyppisestä vuorovaikutuksesta.

Lähes kaikki maailmankaikkeuden havaitut ilmiöt galaksien törmäyksistä atomien rakentumiseen voidaan mallintaa neljän perusvuorovaikutuksen avulla eli vahvalla ja heikolla vuorovaikutuksella, sähkömagnetismilla ja gravitaatiolla.

Lähinnä pimeä aine ja pimeä energia eivät kunnolla selity pelkästään näillä vuorovaikutuksilla. Teoriassa maailmankaikkeudessa saattaa siis vaikuttaa myös voimia, joita emme vielä ymmärrä.

Kiinnostavuudesta huolimatta poikkeavuuksille on muitakin tulkintoja, todennäköisimmän ollessa jonkinlainen mittaukseen liittyvä virhe.

Se, että tuntematon vuorovaikutus voi selittää havainnon, ei myöskään ole todiste siitä, että asia tosiaan on näin.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)