Löydetty 1,3 miljardin valovuoden kokoinen galaksirengas herättää kysymyksiä

Aiemmin tunnetun galaksijoukkojen kaaren lisäksi nyt on raportoitu myös renkaan löytymisestä samalta suunnalta. Avaruuden suurimpien rakenteiden selittäminen on hankalaa.

"Nykyisten kosmologisten teorioiden perusteella emme ajatelleet näin suurten rakenteiden olevan mahdollisia", sanoo löydön tehnyt Alexia Lopez Central Lancashiren yliopistosta.

"Silti Suuri rengas ja Jättikaari ovat kaksi valtavaa rakennetta ja sijaitsevat vieläpä samassa kosmisessa naapurustossa, mikä on erikoisen kiehtovaa."

Suureksi renkaaksi nimetty rakenne on noin 1,3 miljardia valovuotta halkaisijaltaan. Se sijaitsee meistä noin 9,2 miljardin valovuoden etäisyydellä lähellä aiemmin löydettyä yli kolmen miljardin valovuoden pituista Jättikaarta.

Kyseessä eivät ole erityisen selkeät, mutta kuitenkin erottuvat rakenteet. Ne huomattiin, kun tutkijat selvittivät taustataivaan kvasaareista tulevan säteilyn absorptiota magnesium-atomeissa.

Muodostetussa kartoituskuvassa rengas erottuu yläosan keskellä.

Mikäli havainnot pystytään varmistamaan, uusien rakenteiden mittakaava on hämmentävän jättiläismäinen. Suuri rengas on halkaisijaltaan noin 1/15-osa koko havaittavissa olevasta maailmankaikkeudesta. 

Alexia Lopez esitteli löydön kuluneella viikolla Yhdysvaltain tähtitieteellisen seuran AAS:n kokouksessa.

Aiheesta lisää University of Central Lancashire (englanniksi)