Yhdysvallat haaveilee entistä tehokkaammasta asteroiditutkasta

Vain harvoja asteroideja on koskaan päästy tutkimaan läheltä luotaimilla. Toisaalta maanpinnalta tehdyt tutkahavainnot kertovat riskiasteroideistakin paljon.  

Yhdysvaltojen kansallinen radiotähtitieteen observatorio (NRAO) on julkaissut raportin, joka kehottaa Yhdysvaltoja luomaan uuden tutkajärjestelmän.

Uuden tutkan tulisi vähintäänkin palauttaa havaintomahdollisuudet sille tasolle, joka Arecibon radioteleskoopin tuhoutuessa menetettiin.

"Maanpäälliset tutkahavainnot lähiasteroideista antavat mittaamattoman arvokasta tietoa pitkäaikaiseen seurantaan", raportissa todetaan.

Asteroidien törmäysenergia riippuu tiheydestä, koosta ja nopeudesta. "Koska tutkahavainnot pystyvät antamaan niille raja-arvot, asteroidien löytämisen jälkeen tutkahavainnot edustavat tärkeää tekniikkaa niiden luokitteluun."

Tähän mennessä NRAO on myöntänyt rahoitusta uuden järjestelmän konseptisuunnitteluun. Lopullisen vaiheen suunnittelun odotetaan pääsevän käyntiin ensi vuoden alussa. Järjestelmän toteutus on kuitenkin vielä avoinna.

Asteroidien tutkiminen on tärkeää etenkin siksi, että mikäli yhden niistä havaittaisiin olevan törmäyskurssilla maapalloon, olisi mahdollista toteuttaa torjuntalento luotaimella.

Pikkuplaneettojen ominaisuudet vaikuttavat paljon siihen, millä menetelmillä niitä on järkevää yrittää torjua.

Arecibon 300 metrin läpimittainen radioteleskooppi oli maailman tehokkain asteroiditutka ennen kuin se tuhoutui joulukuussa 2020,

Aiheesta lisää NRAO (englanniksi)