Vallankumouksellinen Gaia-teleskooppi sai työnsä päätökseen

Vuonna 2013 avaruuteen laukaistu Gaia-teleskooppi on lopettanut toimintansa. Teleskoopin havainnot tulevat tuottamaan arvokkaita löytöjä vielä vuosien ajan.

Euroopan avaruusjärjestön ESAn Gaia-teleskooppi on saanut valmiiksi Linnunradan kartoitusprojektinsa. 

Gaia teki yli kolme biljoonaa havaintoa noin kahdesta miljardista tähdestä ja muusta avaruuden kohteesta. Mukana ovat esimerkiksi tarkat havainnot 150 000 asteroidista sekä kolmiulotteinen kartta 1,3 miljoonasta kvasaarista. 

Teleskoopin mittaukset ovat muuttaneet valtavasti käsityksiä galaksistamme sekä kosmisesta naapurustostamme.

“Tieteelliset havainnot päättyvät tänään. Juhlimme tätä uskomatonta projektia, joka on ylittänyt kaikki odotuksemme ja kestänyt lähes kaksi kertaa alun perin suunnitellun ajan", totesi Carole Mundell ESAsta keskiviikkona julkaistussa lehdistötiedotteessa.

Vuonna 2013 laukaistu Gaia on käyttänyt lähes kaiken polttoaineensa, jota se on tarvinnut pitääkseen itsensä oikeassa asennossa havaintoja varten. Mittavan työn tehnyt avaruusobservatorio jää nyt ansaitulle eläkkeelle.

Vaikka kaikki data on kerätty, tutkijoilla on vielä useiden vuosien työ muokata kaikki havainnot helppokäyttöiseen muotoon, jotta niitä voidaan hyödyntää varsinaisten tutkimusten tekemiseen. Gaian datasta todennäköisesti tehdään arvokkaita löytöjä vielä lukuisten vuosien ajan.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)