Tekoäly parantaa ensi vuonna Chilessä aloittavan teleskoopin tähtikuvia

Astronomit kertovat kehittäneensä tekoälyalgoritmin tulevan Vera C. Rubin -observatorion kuvia varten. Se poistaa heidän mukaansa ilmakehän häiriön paremmin kuin mikään muu menetelmä tähän mennessä.

Laadukkaimpienkin maanpinnalla sijaitsevien teleskooppien ottamat kuvat kärsivät ilmakehän aiheuttamista vääristymistä. "Se on vähän kuin katsoisi ylös uima-altaan pohjalta", sanoo Emma Alexander Northwestern-yliopistosta.

Nyt Alexander on yhdessä Tsinghuan yliopiston Tianao Lin kanssa kehittänyt tekoälypohjaisen algoritmin, jonka kahdeksan vaihetta käsittävän prosessin lopputuloksena saadaan ulos siistitympi, paremmin todellisuutta vastaava versio.

"Algoritmi poistaa laskennallisesti ilmakehän, jolloin fyysikot voivat hankkia parempia tieteellisiä mittauksia", sanoo Alexander.

Tutkijakaksikon mukaan työkalu päihittää olemassa olevat modernit menetelmät tuottamalla kuvia 7 prosenttia vähäisemmällä virheellä.

Algoritmi on tehty mittatilaustyönä Chileen 2 700 metrin korkeuteen nousevalle Vera C. Rubin -observatoriolle, jonka simuloituja kuvia käytettiin sen opettamiseen. Kun observatorio näkee ensivalon kesällä 2024, työkalu on välittömästi yhteensopiva.

Aiheesta lisää Northwestern (englanniksi)