Suomalaiset tutkijat alkavat etsiä gravitaatioaaltojen lähteitä

Kanariansaarille ja Australiaan rakennettavilla uusilla teleskoopeilla yritetään valokuvata kohteita, jotka ovat alkujaan löytyneet niiden tuottamien gravitaatioaaltojen avulla.

Turun yliopisto on mukana kansainvälisessä GOTO-hankkeessa, jossa rakennetaan uudenlaiset havaintolaitteistot molemmille pallonpuoliskoille.

GOTO:n teleskooppien odotetaan antavan vastauksia moniin kysymyksiin raskaimpien alkuaineiden synnystä sekä tähtien ja galaksien kehityksestä.

"Tarvitsimme uuden havaintolaitteiston, joka pystyy automaattisesti löytämään suurelta alueelta taivasta kohteet, jotka ovat muuttuneet edellisestä yöstä", kertoo Seppo Mattila Turun yliopistosta.

"Tämä on oleellista, jotta voimme paikantaa ihmissilmälle näkyvässä valossa saman kohteen, jonka lähettämät gravitaatioaallot on juuri havaittu LIGO-, Virgo- ja KAGRA-observatorioissa."

Gravitaatioaaltoja onnistuttiin ensimmäistä kertaa havaitsemaan vuonna 2015. Historiallinen löydös palkittiin myöhemmin Nobelin fysiikanpalkinnolla. Gravitaatioaalto-observatoriot eivät kuitenkaan pysty vielä määrittämään havaitun signaalin tulosuuntaa kovinkaan tarkasti.

GOTO-hankkeessa rakennetaan La Palman ja Australian havaintoasemille 16 teleskooppia. Nämä pystyvät yhdessä kattamaan noin 800 täysikuuta vastaavan alueen taivasta.

Kun gravitaatioaaltosignaali havaitaan, GOTO:n teleskooppien avulla voidaan selvittää hyvin nopeasti signaaliin mahdollisesti liittyvä näkyvän valon vastine ja täten kohteen tarkka sijainti taivaalla. Tämä mahdollistaa suurempien teleskooppien suuntaamisen kohteeseen.

Aiheesta lisää Turun yliopisto