Nasa hylkää yhden suurista avaruusteleskoopeistaan
Kuuluisa infrapuna-alueen Spitzer-avaruusteleskooppi poistetaan käytöstä. Peräti 16 vuotta palvellut laite hylätään aurinkokeskiselle radalleen, joka hitaasti loittonee Maasta.
Infrapuna-alueen Spitzer on luokiteltu yhdeksi Nasan neljästä suuresta observatoriosta yhdessä Hubblen, Chandran ja vuoteen 2000 asti gamma-alueella havainnoineen Comptonin kanssa.
Spitzer laukaistiin avaruuteen 25. elokuuta 2003. Se suunniteltiin alkujaan vain viiden vuoden toimintaa varten. Kaukoputken pääpeili on halkaisijaltaan 85 senttimetriä ja sen polttoväli on 10,2 metriä.
Infrapuna-alueella teleskooppi mahdollisti etenkin avaruuden pölypilvien ja muiden kylmien kohteiden havaintoja. Spitzerin saavutuksia esitellään Nasan videolla.
Observatorio on radalla, joka on hieman Maata etäämpänä Auringosta ja jolla kiertoaika Auringon ympäri on 373 vuorokautta. Avaruusteleskoopin etäisyys Maasta on kasvanut vuosi vuodelta.
Lennonjohto lopettaa yhteydenpidon Spitzeriin 30. tammikuuta. Syitä käytöstä luopumiseen on useita muitakin kuin sen tekniikan vanhentuminen. Osin kyseessä on rahanpuute, vaikka teleskoopin nykyinen operointi ei sen kokonaisbudjettiin verrattuna ole ollut kallista.
Spitzerin jäähdytysaineena käytetty nestemäinen helium loppui toukokuussa 2009. Tämän jälkeen avaruusteleskooppi ei enää ole pystynyt tekemään havaintoja pisimmillä aallonpituuksilla.Tuolloin myös kaksi kolmesta kamerasta poistui käytöstä, koska lämpökohina esti niiden toiminnan.
Avaruusteleskoopin etääntyessä sen yhteydenpito Maahan on vaikeutunut. Teleskoopin tietoliikenneantennin suuntaaminen ja aurinkosuojan pitäminen oikeissa suunnissa on myös hankaloitunut, koska kaukoputkea ei alkujaan suunniteltu tällaiseen suuntaukseen.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)