Nasa hylkää legendaarisen avaruusteleskooppinsa

Säästääkseen rahaa Nasa aikoo sammuttaa Chandra-röntgenteleskoopin. Päätös on valtava menetys röntgensäteilyn parissa työskenteleville tähtitieteilijöille. 

Yhdysvaltojen valtion tulevassa budjetissa Nasan rahoitus on noin 1,85 miljardia euroa pienempi kuin mitä avaruusjärjestö on pyytänyt. Seurauksena poliitikkojen päätöksestä Nasa on ilmoittanut tekevänsä haastavia leikkauksia.

Etenkin yksi leikkaus on saanut runsaasti kritiikkiä tutkijoilta. Nasa aikoo siirtää kuuluisan Chandra-avaruusteleskoopin eläkkeelle.

Chandra on toiminut vuodesta 1999 asti, ja se on tuottanut lukuisia tieteellisiä löytöjä. Laite on siis jo ikääntynyt, mutta silti vielä täysin toimintakunnossa ja edelleen yksi tehokkaimmista avaruusteleskoopeista.

Chandra on Nasan tiedotteen mukaan heikentynyt elinkaarensa aikana siinä määrin, että useat järjestelmät vaativat aktiivista hallintaa lämpötilan pitämiseksi hyväksyttävillä alueilla. "Tämä tekee aikataulusta ja tietojen jälkikäsittelystä monimutkaisempaa, mikä lisää tehtävänhallintakustannuksia enemmän kuin Nasalla on tällä hetkellä varaa."  

Väitteet eivät kuitenkaan vakuuttaneet alan tutkijoita, joiden mukaan Nasalle koituvat kustannukset eivät ole nousseet ja datan käsittely ei ole monimutkaistunut.

Jos Chandran tieteellinen panos halutaan tulevaisuudessa korvata, ei sekään ole halpaa. Röntgenteleskoopit kuten Chandra täytyy nimittäin sijoittaa Maan kiertoradalle, sillä ilmakehä estää kyseisten säteiden pääsyn planeettamme pinnalle.

Rahapulassa olevalla Nasalla on ongelmia myös insinöörien palkkaamisessa, koska yksityiset yritykset kuten SpaceX maksavat olennaisesti suurempia palkkoja samoille avaruusalan osaajille.

Aiheesta lisää Chandra (englanniksi)