Namibiaan nouseva teleskooppi auttaa näkemään mustat aukot paremmin

Eteläiseen Afrikkaan viiden vuoden päästä valmistuvalla radioteleskooppilla on tärkeä rooli globaalissa teleskooppien verkostossa. Sen avulla mustat aukot voidaan kuvata entistä tarkemmin.

Vuonna 2019 julkaistu ensimmäinen valokuva mustasta aukosta oli tulosta useiden eri puolilla maapalloa sijaitsevien teleskooppien yhteistyöstä. Ne yhdistettiin suureksi virtuaaliseksi Event Horizon -teleskoopiksi eli EHT:ksi.

Nyt Nature-lehti kertoo, että astronomit ovat ottaneet ilolla vastaan uutisen Namibiaan rakennettavasta millimetrialueen radioteleskoopista. Se täyttää puutteen EHT:n kattavuudessa sallien yhä yksityiskohtaisemman näkymän mustaan aukkoon.

Teleskooppia ei rakenneta aivan alusta alkaen. Lähtökohtana on jo olemassa oleva laite Chilen La Sillassa. Tämä vuonna 1987 rakennettu Swedish-ESO Submillimetre Telescope siirretään Namibiaan ja muunnetaan uusiin tarpeisiin. Sen nimeksi tulee Africa Millimetre Telescope.

Projektia ovat toteuttamassa hollantilainen Radboudin yliopisto ja Namibian yliopisto. Noin 22 miljoonan euron kustannuksiin osallistuu myös muita tahoja, kuten Euroopan eteläinen observatorio ESO.

Instrumentin arvioidaan näkevän ensivalon viiden vuoden päästä. EHT-projekti tulee viemään havaintoajasta viidesosan.

Suurin siivu on tarjolla namibialaisille tähtitieteilijöille heidän omien ohjelmien kehittämiseen, sanoo projektijohtaja Klein Wolt Radboudin yliopistosta.

Aiheesta lisää Nature (englanniksi)