Maailman suurin aurinkoteleskooppien ryhmä on valmis

Kiinan uusi radio-observatorio koostuu 313 erillisestä teleskoopista, jotka on järjestetty ympyrän muotoon. Teleskooppiryhmä keskittyy tarkkailemaan Auringossa tapahtuvia purkauksia.

Kiina on saanut rakennettua valmiiksi maailman suurimman aurinkoteleskooppiryhmän. Daochengin aurinkoradioteleskooppi eli DSRT sijaitsee Sichuanin maakunnassa Kiinan lounaisosassa.

Observatorio koostuu 313 erillisestä teleskoopista, jotka on järjestetty ympyrän muotoon. Ympyrän kehä on huimat 3,14 kilometriä. Yksittäisten teleskooppien lautaset ovat halkaisijaltaan kuusimetrisiä.

DSRT keskittyy tarkkailemaan Auringossa tapahtuvia purkauksia. Suuri purkaus voi aiheuttaa paljon tuhoa elektroniikalle niin Maan kiertoradalla kuin maanpinnalla.

"Pystymme ennustamaan, purkautuuko aurinkomyrsky kohti Maata", kertoo projektin suunnittelusta vastaava Wu Lin.

"Jos se purskahtaa kohti Maata ja tulee saavuttamaan meidät, voimme julkaista varhaisen varoituksen aurinkomyrskystä. Näin pystymme tarjoamaan avaruusympäristön sääennusteita."

Kiina panostaa vahvasti lähitähtemme tutkimiseen. Viimeisten parin vuoden aikana maa on laukaissut ainakin neljä luotainta Auringon lähelle.

"Kiinalla on nyt instrumentit, jotka voivat havaita kaikkia Auringon tasoja pinnasta uloimpaan kaasukehään", toteaa Hui Tian Pekingin yliopistosta.

Vaikka rakennustyöt ovat valmiit, teleskoopeissa on vielä paljon säätämistä ja testaamista ennen varsinaisten havaintojen alkua. Jättiläisobservatorion testaustoiminnan on määrä alkaa kesäkuussa 2023.