Maailman suurimman aurinkoteleskoopin ensimmäinen kuva julkaistiin

Havaijin Maui-saarelle on valmistunut Auringon kuvaamiselle omistettu kaukoputki. Nelimetrisellä pääpeilillä varustetun teleskoopin ensimmäiset kuvat näyttävät yksityiskohtia kotitähtemme pinnasta.

Poliitikko Daniel K. Inouyen mukaan nimetty teleskooppi keskittää peräti 13 kilowatin edestä auringonvaloa, mikä aiheuttaa tekniset haasteensa. Teleskoopin rakenteeseen kuuluu esimerkiksi 11 kilometriä jäähdytysputkia.

"Kaikkia muita aurinkoteleskooppeja suuremmalla apertuurillaan, ainutlaatuisella suunnittelullaan ja nykypäivän instrumenteillaan Inouye-aurinkoteleskooppi pystyy ensimmäistä kertaa tekemään Auringosta kaikkein haastavimpia mittauksia", kertoo teleskoopin johtaja Thomas Rimmele.

Oheinen kuva on otettu 705 nanometrin aallonpituudella eli aivan näkyvän valon äärirajalla. Kuvassa erottuvien pienimpien yksityiskohtien koko on noin 30 kilometriä Auringon pinnalla. Kuvan ohella on julkaistu myös 10 minuutin aikana kuvattu animaatio.

Kuvassa erottuu granuloita, jotka ovat kuin rakeita Auringon pinnalla. Granulan kirkkaan keskustan alueella kuumaa plasmaa nousee syvemmältä pinnalle. Tummemmilla reunoilla hieman viileämpää plasmaa vajoaa Auringon sisuksiin.

Uuden aurinkoteleskoopin toivotaan auttavan tutkijoita ymmärtämään paremmin kotitähtemme toimintaa sekä kehittämään entistä parempia avaruussään ennusteita. Teleskoopin toimintaa aiotaan testata noin puolen vuoden ajan ennen kuin sen rutiinikäyttö aloitetaan.

Aiheesta lisää National Solar Observatory (englanniksi)