USA:n salainen sukkula laskeutui oltuaan lähes 2 vuotta avaruudessa

Lähes kaksi vuotta kiertoradalla ollut X-37B-minisukkula laskeutui sunnuntaina Kennedyn avaruuskeskukseen Floridaan. Sotilaskäytössä olevan sukkulan tarkasta käyttötarkoituksesta ei vieläkään tiedetä paljoa.

"Kyky laskeutua, uudelleenvarustautua ja laukaista samasta paikasta parantaa aluksen kykyä nopeisiin asennuksiin ja uusien avaruusteknologioiden kelpuuttamiseen", kommentoi Randy Walden Yhdysvaltojen ilmavoimista.

Sunnuntaina laskeutunut lento laukaistiin 20. toukokuuta 2015 eli X-37B vietti kiertoradalla peräti 718 vuorokautta.

Alusmallilla on tehty neljä lentoa ja aluksia on rakennettu tiettävästi kaksi kappaletta. Edellinen lento tehtiin vuosina 2012-14 ja se kesti 674 vuorokautta.

Yhdysvaltojen ilmavoimat on julkaissut laskeutumisesta useita videoita ja muutaman kuvan sivustollaan.

Virallista tietoa minisukkulan käyttötarkoituksesta ei ole päästetty julkisuuteen, mutta arvailuja on esitetty sitäkin enemmän. Minisukkulan 2,1 x 1,2 metrin kokoiseen rahtitilaan mahtuu todennäköisesti monenlaisia laitteistoja, joita testataan avaruusolosuhteissa.

Etuna on, että testaus tulee halvemmaksi ja nopeammaksi kuin sotilassatelliiteissa. Kokeet saadaan tehtyä suhteellisen matalalta radalta, mikä tekee sotilaallisista kuvaus- ja signaalitiedustelujärjestelmistä tarkempia.

Lisäksi laitteistot saadaan talteen ja tutkittaviksi lennon jälkeen ilman, että olisi vaaraa niiden joutumisesta vääriin käsiin avaruusromuna. Testattujen tyyppisiä laitteistoja oletettavasti käytetään myöhemmin tiedustelusatelliiteissa.

X-37B on 8,9 metriä pitkä, siipien kärkiväliltään 4,6 metriä ja massaltaan noin 5 tonnia. Alus laukaistaan kantoraketin kärjessä avaruuteen ja se liitelee kentälle autonomisesti.

Miehittämättömän alusmallin kehitystyö alkoi vuonna 1999 Nasan ja ilmavoimien yhteisprojektina. Myöhemmin vuonna 2004 Nasa jättäytyi hankkeesta pois ja siitä tuli kokonaan sotilasprojekti.

Aiheesta lisää Yhdysvaltojen ilmavoimat (englanniksi)