Kuuhun iskeytyneen avaruusromun jäljet näkyvät kuvassa – aiheuttaja vielä epäselvä

Avaruusromun kappale jätti muistoksi itsestään kaksi limittäistä kraatteria. Kuun kääntöpuolella tapahtuneen osuman erikoinen törmäyskuvio voi johtaa kappaleen alkuperän selvittämiseen.

Avaruuden romukappaletta alettiin seurata tarkkaan tammikuussa. Ohitettuaan Kuun alle 10 000 kilometrin etäisyydeltä ratamuutos näytti johtavan kappaleen iskeytymiseen kiertolaisemme pintaan 4. maaliskuuta.

Toukokuun 21. päivä Nasan LRO-luotain kuvasi ennustettua iskeytymisaluetta 570-kilometrisen Hertzsprung-kraatterin sisällä. Kuvissa näkyi uusi kaksoiskraatteri, jota ei ollut helmikuun lopussa otetuissa kuvissa.

Kuun pinnalta on valokuvattu aiemminkin ihmisten valmistamien kappaleiden aiheuttamia jälkiä, esimerkiksi Apollo-lentojen Saturn IV -raketin kolmansien vaiheiden iskeytymiskraatterit. Nyt törmäyksestä syntyi ensimmäistä kertaa kaksoiskraatteri.

Normaalisti loppuun käytetyn raketin massa on keskittynyt moottoripäähän ja muu osa on pääasiassa tyhjää ajoainesäiliötä. Kaksoiskraatteri viittaisi siihen, että törmääjän molemmissa päissä on ollut massakeskittymä. Tämä johtolanka voi auttaa saamaan varmuuden romun alkuperästä.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)