Starlink-satelliittinetti aloitti tänään toimintansa Suomessa
Kymmenen miljardin euron panostus satelliittijärjestelmään muuttaa maailmaa nopeasti. Nopeaa internet-yhteyttä satelliittien kautta tarjoava Starlink toimii nyt myös pohjoisilla leveysasteilla.
Päivä on historiallinen, sillä koskaan aiemmin nopeaa matalan latenssin nettiyhteyttä ei ole Suomessa ollut saatavilla aivan kaikkialle.
Pääosa kiertoradan tuhansista Starlink-satelliiteista on noin 53 asteen inklinaatiolla eli ne käyvät päiväntasaajasta vain 53 asteen päässä etelään ja pohjoiseen. Ne eivät pysty välittämään dataa näin pohjoisesta.
Starlink on kuitenkin vähitellen lisännyt pienen määrän satelliitteja myös 70 ja 97 asteen inklinaatioille, joista jälkimmäiset kiertävät vastakkaiseen suuntaan kuin maapallo pyörii. Näiden napa-alueilla käyvien satelliittien ansiosta datansiirtokapasiteettia on tullut myös Suomen leveysasteille.
Starlink-järjestelmän toimivuutta ympäri maailmaa voi tarkastella kartasta.
Nykyisellään Starlinkin kuukausimaksu on 85 euroa, mutta sen odotetaan laskevan lähivuosina. Lisäksi laitepaketista pidätetään 585 euron pantti. Yhtiö lupaa käyttäjille nopeutta 50–200 megabittiä sekunnissa. Käytännössä satelliittinetti on hyvä vaihtoehto syrjäseuduilla, missä langattomat yhteydet ovat hitaita ja kuitukaapelin vetäminen olisi kallista.
Starlink on osa SpaceX-yhtiötä, jonka päätäntävallan omistaa Elon Musk. Hänen tavoitteenaan on kerätä Starlinkin avulla rahaa yhtiön Mars-suunnitelmien toteuttamiseen.
Maailmalla on toiminnassa toinenkin matalan radan nopean satelliittinetin tarjoaja. OneWeb-yhtiö keskittyy kuitenkin lähinnä yrityksiin ja valtiollisiin toimijoihin siinä missä Starlink myy yhteyksiä suoraan kuluttajille.
Varjopuoliakin satelliittinettiin liittyy. Kasvava satelliittien määrä lisää ruuhkaa Maan kiertoradalla. Satelliittiparvet myös hankaloittavat pitkän valotusajan tähtitieteellisiä havaintoja iltaisin ja aamuisin, kun satelliitit piirtävät kuviin viivoja yhä useammin.