Puolustusvoimat aikoo hankkia tutkasatelliitteja suomalaiselta Iceye-yhtiöltä

Suomen puolustusvoimat on saamassa ensimmäiset omat tutkasatelliittinsa. Omissa käsissä olevalla kyvykkyydellä halutaan luoda riippumattomuutta.

Puolustusministeriö on solminut aiesopimuksen tutkasatelliittien hankinnasta suomalaisen Iceye-yhtiön kanssa. Iceyen satelliitit sopivat hyvin tiedusteluun, koska ne pystyvät kuvaamaan kohteita tarkasti myös pilvien läpi sekä pimeässä.

Iceyellä on vankka kokemus satelliittien valmistamisesta, sillä yhtiöllä on maailman suurin tutkakuvaavien satelliittien parvi. Esimerkiksi Ukraina on jo kolmen vuoden ajan hyödyntänyt suomalaista satelliittia tiedustelussaan.

Suomen puolustusvoimilla ei kuitenkaan vielä ole yhtään omaa tutkasatelliittia.

”Avaruuden muuttuessa yhä tärkeämmäksi Suomi ottaa nyt ainutlaatuisen askeleen eteenpäin kansallisessa puolustuksessaan", toteaa puolustusministeri Antti Häkkänen.

“Hankkimalla omia satelliitteja vahvistamme itsenäisiä avaruuspohjaisia ​​tiedustelu- ja valvontakykyjämme. Samalla tuemme kotimaista korkean teknologian puolustusteollisuutta ja luomme uusia mahdollisuuksia syventää yhteistyötä liittolaisten ja kumppaneiden kanssa.”

Suomi näyttää muutenkin lisäävän panostusta avaruuspuolustukseen.

"Tänä päivänä meillä pitäisi olla viisi puolustushaaraa: Maa-, Meri-, Ilma-, Kyber- ja Avaruusvoimat", presidentti Alexander Stubb kertoi hiljattain Ruotuväki-lehden haastattelussa.

Yksi askel tähän suuntaan on se, että ilmavoimien komentaja Timo Herranen aloittaa muiden tehtävänsä ohella työt Puolustusvoimien avaruuskomentajana.

“Avaruuskomentajuuden myötä luodaan rakenteet, joiden avulla työtä kyetään tekemään Puolustusvoimissa tiiviisti yhdessä yhdistäen eri osa-alueet ja keskittäen tärkeimmät osakokonaisuudet yhden johdon ohjauksen alle”, Herranen näkee.

"Valmistelemme myös konkreettisena toimenpiteenä Puolustusvoimien avaruuskeskuksen toiminnan aloittamista.”

Aiheesta lisää Puolustusvoimat