Pitkä marssi 8 lensi neitsytlentonsa – kuluva vuosi on ollut Kiinan rakettiteollisuudelle kiireinen
Kiinalaisraketit ovat lentäneet jo 34 kertaa tänä vuonna. Tiistaiaamuna kello 6.37 Suomen aikaa starttasi keskikoon kantoraketti Pitkä marssi 8 ensimmäistä kertaa matkaan.
Pitkä marssi 8 on 50 metriä pitkä ja laukaisumassaltaan 356 tonnia. Se pystyy viemään 4,5 tonnin hyötykuorman matalalle Maata kiertävälle radalle.
"Pitkä marssi 8 antaa teknologista pohjaa suurten ja raskaiden rakettien kehittämiselle lyhentämällä uuden kehityksen aikaa ja vähentämällä kuluja", sanoo kantoraketin pääsuunnittelija Zhengyu Song.
Haaveissa on, että tulevaisuudessa Pitkä marssi 8:sta pystytään kehittämään versio, jossa ensimmäinen vaihe ja apuraketit pystytään käyttämään uudelleen samaan tapaan kuin SpaceX-yhtiön Falcon 9:ssä.
Kiinalaisraketeista myös neljä muuta teki ensilentonsa.
Pienraketeista Ceres-1 lensi onnistuneesti, Kuaizhou 11 puolestaan epäonnistui. Isommista raketeista Pitkä marssi 7A -versio epäonnistui ensiyrittämällään maaliskuussa, mutta Pitkä marssi 5B -versio lensi onnistuneesti toukokuussa.
Tänä vuonna Kiina on kansainvälisessä vertailussa 34:llä onnistuneella kiertoratalaukaisulla toisena Yhdysvaltojen 40 onnistuneen laukaisun jälkeen. Venäjä jäi kauas 16 laukaisulla, samoin Eurooppa neljällä laukaisulla.
Iso syy tälle on, että yhdysvaltalainen uudelleenkäytettävällä ensimmäisellä vaiheella varustettu Falcon 9 on vallannut länsimaiden keskikokoisten laukaisujen markkinat halvoilla hinnoillaan.
Rakettimalli on lentänyt tänä vuonna jo 26 kertaa onnistuen joka yrittämällä. Lisäksi SpaceX rakentaa Starlink-satelliittiparveaan kovalla tahdilla.
Aiheesta lisää Xinhua (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi