Kaukaisimman tunnetun galaksin purkaus olikin heijastus avaruusromusta

Joulukuussa kuvattu gammapurkaus aiheutti innostusta tutkijoissa, koska se näytti tulevan kaukaisimmasta havaitusta galaksista. Todennäköisesti kyseessä oli Auringon heijastus avaruusromusta.

Jo ennen Nature-lehdessä nyt julkaistua analyysia tapauksen ympärillä oli ehditty vääntää kättä.

Joulukuussa 2020 Havaijin Keck-teleskoopilla valokuvattu ultravioletti välähdys tulkittiin alun perin gammapurkaukseksi, jonka lähde oli kaikkein kaukaisin tunnettu galaksi GN-z11.

Havainto oli merkittävä, sillä jos gammapurkaukset olisivat olleet yleisiä vain 400 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeen, käsityksemme varhaisesta maailmankaikkeudesta muuttuisi.

Pian kuitenkin julkaistiin tutkimus, jossa osoitettiin, että aurinkokunnan luonnollinen kohde tai ihmisen rakentama avaruuden kappale olisi selkeästi todennäköisempi selitys välähdykselle. Tähän alkuperäisen tutkimuksen tehnyt kansainvälinen tiimi vastasi painamalla päälle entistä vahvemmin gammapurkaustulkinnallaan.

Nyt julkaistu viimeisin analyysi kallistuu jälleen ihmislähtöisen alkuperän puoleen.

Tällä kertaa pystyttiin jäljittämään myös tietty avaruuden kappale käyttämällä julkista Space-Track-sivustoa. Sen perusteella välähdyksen todennäköinen lähde on venäläisen Proton-raketin ylempi vaihe, joka jäi laukaisun jälkeen kiertämään Maata avaruusromuna.

Aiheesta lisää The Conversation (englanniksi)