Jättiraketti Falcon Heavy onnistui kaupallisella ensilennollaan

Maailman suurin käytössä oleva kantoraketti, Falcon Heavy, laukaistiin onnistuneesti kello 1.35 Suomen aikaa perjantaiyönä. Lastina ollut tietoliikennesatelliitti pääsi radalleen ja kaikki kolme ensimmäisen vaiheen rakettirunkoa laskeutuivat ehjinä.

Floridan Cape Kennedystä tehtyä lentoa jouduttiin lykkäämään edelliseltä yöltä, koska silloin yläilmakehän tuulet olivat liian voimakkaita. Perjantaiaamuna Suomen aikaa kaikki sujui sen sijaan täysin aikataulussa.

SpaceX:n suorana näyttämällä videolla on kuvaa niin laukaisualustalta kuin kyydissä olleilta lukuisilta laukaisukameroilta.

Raketin sivuilla apuraketteina toimineet rakettirungot irrotettiin 5 800 kilometrin tuntinopeudessa 60 kilometrin korkeudella. Rungot jarruttivat vauhtinsa, kääntyivät takaisin ja laskeutuivat vierekkäin Floridaan. Toisen vaiheen irrottamisen jälkeen keskimmäinen rakettirunko laskeutui robottilautalle Atlantin valtamerelle noin tuhannen kilometrin päähän laukaisupaikasta.

Toistaiseksi ainoa epäselvä asia on, jäivätkö toisen sivurakettirungon laskeutumisjalat lukkiutumatta tai vaurioituivatko ne laskeutumisessa. Rakettivaihe näytti jäävän hieman vinoon laskeutumisalustallaan, vaikka pysyikin pystyssä.

Kyydissä ollut Arabsat 6A vapautettiin 34 minuutin kuluttua laukaisusta. Satelliitti päätyi suunnitellusti ellipsiradalle, jonka kaukaisin piste oli peräti 90 000 kilometrin korkeudella.

SpaceX:lle lennon onnistuminen oli tärkeä saavutus. Rakettimallin neitsytlennolla viime vuoden helmikuussa kyydissä oli ainoastaan Tesla Roadster -auto testikuormana. Silloin myös keskimmäinen rakettirunko epäonnistui laskeutumisessaan.

Nyt yhtiö todisti, että raketti pystyy myös tavallisiin satelliittilaukaisuihin. Falcon Heavyn seuraavalla laukaisulla kesäkuussa on tarkoitus lennättää uudelleen sivurunkoina toimineet rakettivaiheet.