Dragon-alus teki historiallisen avaruuslennon

Floridasta laukaistu Dragon-avaruusalus suoritti tänään täysin onnistuneen avaruuslennon. Dragon laukaistiin matkaan Falcon 9 -raketilla kello 17.43 Suomen aikaa ja se laskeutui kahden ratakierroksen jälkeen Tyyneen valtamereen noin kello 21.

Lennon myötä SpaceX:ista tuli ensimmäinen yksityisyritys, joka onnistui tekemään hallitun laskeutumisen kiertoradalta. Aiemmin siihen on pystynyt vain kuusi valtiollista avaruusjärjestöä.

"Dragon on suorituskykyisempi kuin Lockheedin Orion-alus", totesi SpaceXin perustaja ja toimitusjohtaja Elon Musk tiedotustilaisuudessa lennon jälkeen. "Dragonilla on suurempi kapasiteetti, parempi lämpökilpi ja enemmän paineistettua tilaa. Se kykenee kaikkeen mihin Orionkin ja vielä muuhunkin."

SpaceXin tie isojen avaruustoimijoiden joukkoon näyttää onnistumisen kautta hyvin lupaavalta. Nasa on varannut alustavasti yhtiöltä 12 rahtilentoa ISS:lle, mutta tilannee myöhemmin Dragonista myös miehitettyihin lentoihin kykenevän version. Bushin kuuohjelmaa varten kehitteillä oleva Orion-alus sen sijaan on epävarman tulevaisuuden edessä.

Tämänpäiväinen lento on ensimmäinen kolmesta, joilla todennetaan Dragonin toimivuus ja soveltuvuus Kansainvälisen avaruusaseman huoltokuljetuksia varten. Seuraavat kaksi lentoa ovat luvassa ensi vuonna ja sisältävät avaruusaseman lähestymisen sekä telakoitumisen siihen.

Lennon laukaisuvideo YouTubessa

Aiheesta lisää SpaceX (englanniksi)