Yllättävä löytö - kaksi planeettaa kiertää toisiaan

Aiemmin yksinäiseksi planeetaksi luultu kappale on tarkemmassa analyysissä paljastunut koostuvan kahdesta erillisestä kohteesta. Planeetat kiertävät toisiaan noin neljä kertaa kauempana kuin Maa kiertää Aurinkoa.

Avaruudessa uskotaan olevan runsaasti orpoja planeettoja, jotka eivät kierrä mitään tähteä. Ne saattavat olla joko sinkoutuneet ulos alkuperäisistä aurinkokunnistaan tai sitten ne ovat voineet muodostua tiivistymällä kaasupilvestä yksinään.

Hiljattain tutkijat analysoivat erästä tällaista kohdetta Havaijilla sijaitsevalla erittäin tehokkaalla Keck II -kaukoputkella. Tähtitieteilijöiden hämmästykseksi tämä Jupiterilta näyttänyt kohde paljastuikin kahdeksi erilliseksi kappaleeksi.

Kohteet ovat keskenään yhtä kirkkaita ja suunnilleen 3,7 Jupiterin massaisia. Tutkijoiden mukaan kaksikko on noin 160 valovuoden päässä maapallolta. Ne sijaitsevat 3,9 AU:n eli 32 valominuutin päässä toisistaan.

Avaruus on täynnä kaksoistähtijärjestelmiä, joissa kaksi tähteä kiertää toisiaan. Nyt havaitut kaksi planeetan massaista kohdetta muodostavat kuitenkin ennätyksen, sillä kyseessä on kevyin tunnettu yksinäinen kaksoisjärjestelmä.

Aiheesta lisää AAS Nova (englanniksi)