Yllättävä löytö - eksoplaneetat kiertävät emotähteään eri kulmissa
Kepler-avaruusteleskoopin vanhasta datasta on löytynyt jännittävä erikoisuus. KOI-134-tähteä kiertää kaksi jättiläisplaneettaa selvästi eri ratakulmissa.
Planeettojen ratatasot poikkeavat toisistaan noin 15 asteen verran. Nasa kertoo tämän olevan ensimmäinen löytö, jossa kahden lähekkäin kiertävän planeetan ratakulmat poikkeavat näin paljon toisistaan.
Yli vuosikymmen sitten Kepler-avaruusteleskoopin havaintoja analysoiva algoritmi tulkitsi eksoplaneetan ylikulkuhavainnon virheelliseksi.
Planeetan ylitykset emotähden edestä eivät vastanneet käytössä ollutta laskentamallia. Havainnoissa planeetta ohitti tähden jopa 20 tuntia aiemmin tai myöhemmin kuin yksinkertainen malli oli antanut olettaa.
Uudempi analyysi kuitenkin paljasti, että poikkeamat havaitun planeetan ylikulkujen ajankohdissa aiheutti vuorovaikutus toisen jättiläisplaneetan kanssa.
Mallinnuksen mukaan ensin löytynyt planeetta KOI-134b vastaa massaltaan Jupiteria ja hieman kauempana kiertävä KOI-134c on puolestaan hieman Saturnusta kevyempi.
Eksoplaneettojen kiertoajat ovat lukkiutuneet lähelle niin kutsuttua 2:1-resonanssia. Lähempänä oleva planeetta kiertää emotähden ympäri noin 33-34 Maan vuorokaudessa ja ulompi 67 vuorokaudessa.
Aurinkokunnassa varsinaisten planeettojen ratatasojen kulmat eli inklinaatiokulmat poikkeavat toisistaan vain muutaman asteen verran. Ainoa lievä poikkeus on Merkurius, jonka ratataso eroaa 7 astetta maapallon ratatasosta.
Plutolla ja muilla kaukana kiertävillä kääpiöplaneetoilla inklinaatiokulmissa on suuria eroja.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
