Webb havaitsi eksoplaneetan kaasukehästä kvartsikiteitä

1 300 valovuoden päässä sijaitseva kuuma kaasuplaneetta yllätti tutkijat. Webb-avaruusteleskoopin spektrihavainnot paljastivat ekson kaasukehästä leijailevia kvartsikiteitä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kvartsia on havaittu eksoplaneetan kaasukehästä.

"Tiesimme Hubblen havainnoista, että tämän eksoplaneetan kaasukehässä on oltava aerosoleja eli pieniä pilviä tai utua muodostavia hiukkasia, mutta emme odottaneet niiden olevan kvartsia", selittää David Grant Bristolin yliopistosta.

Kvartsi eli piioksidi kuuluu silikaatteihin, jotka muodostavat suuren osan kiviplaneettojen massasta aurinkokunnassa. Joitakin silikaatteja, kuten oliviiniä ja pyrokseenia on aiemmin löydetty eksoplaneettojen ja ruskeiden kääpiöiden kaasukehistä.

Tutkijat arvioivat, että kvartsikiteet ovat todennäköisesti vain 10 nanometrin kokoisia. Niitä tiivistyy kiinteiksi kuuman kaasukehän yläosissa.

Suurin osa kaasukehästä on vetyä ja heliumia ja siinä on pieniä määriä vesihöyryä ja hiilidioksidia.

Wasp-17b on yksi kooltaan suurimmista ja tiheydeltään pienimmistä tunnetuista eksoplaneetoista. Se kiertää emotähteään hyvin lähellä, ratakierros kestää vain 3,7 Maan vuorokautta.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)