Tutkijat listasivat parhaat paikat elinkelpoisten eksokuiden löytämiseen

Tietokonesimulaatioiden perusteella elämälle sopivan kuun etsintä kannattaa aloittaa Kepler-459 b -kaasuplaneetan ympäriltä. Myös monilla muilla kaasujättiläisillä voisi olla elinkelpoisia kuita.

Vaikka emme ole vielä varmuudella löytäneet yhtään kuuta vieraista tähtijärjestelmistä, niitä uskotaan olevan olemassa enemmän kuin planeettoja ja tähtiä yhteensä. Esimerkiksi omassa aurinkokunnassamme on kahdeksan planeettaa ja yli 200 kuuta.

Kun vihdoin alamme havaita eksokuita, edessä saattaa olla todellinen löytöjen vyöry.

"Tämän takia on tärkeää, että ensimmäiseen havaintoon mennessä meillä on perustietoa eksokuista. Se auttaa meitä valitsemaan tulevat havaintokohteet", selittää Vera Dobos Groningenin yliopistosta.

Dobos ja hänen kollegansa valitsivat hiljattain julkaistuun tutkimukseensa 4 140 tunnettua eksoplaneettaa. Jokaiselle planeetalle tehtiin 100 000 simulaatiota, joissa kiertoradalle sijoitettiin erilainen kuu ja testattiin sen elinkelpoisuutta.

Lopulta jäljelle jäi 234 tunnettua planeettaa, joiden ympärillä saattaisi pienellä todennäköisyydellä olla elämälle mieluisa kuu.

Suurimman todennäköisyyden sai kaasuplaneetta Kepler-459 b. Se kiertää Auringon kaltaista tähteä ja sijoittuu massansa puolesta Neptunuksen ja Saturnuksen väliin.

Myös monet muut listalle päässeet kohteet ovat kaasujättiläisiä. Näitä suuria planeettoja voi kiertää lukuisia kuita, joista osa voi olla jopa pienen planeetan kokoisia.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)