Suuri kaasujättiläinen punaisen kääpiön kiertoradalla uhmaa teorioita
Aurinkoa selvästi pienemmät punaiset kääpiötähdet muodostavat kolme neljäsosaa kotigalaksimme tähdistä. Tuore eksoplaneettalöytö rikkoo käsitystä punaisten kääpiöiden synnystä.
"Planeetan emotähti, TOI-5205, on vain nelinkertainen Jupiterin kokoon verrattuna, mutta se on jotenkin onnistunut muodostamaan Jupiterin kokoisen planeetan", sanoo Shubram Kanodia Carnegien tiedeinstituutista. "Tämä on hyvin yllättävää."
Kanodia kertoo, että emotähden kokoisella kääpiötähdellä on syntyessään arviolta yhteensä vain 10 maapallon massan verran kiviainesta sitä ympäröivässä ainekiekossa.
Kuitenkin nykyteorioiden mukaan tällaisen kaasujättiläisen muodostuminen vaatisi noin 60 Maan massan verran ainesta sen ytimeen.
Kaasujättiläisen muodostuessa ainekiekosta tiivistyy ensin kiviydin. Vasta tämän jälkeen se voi alkaa kerätä kaasua ympäriltään painovoimallaan.
"Planeettojen muodostumisen nyky-ymmärtämyksemme mukaan TOI-5205b:tä ei pitäisi voida olla olemassa. Se on kielletty planeetta", toteaa Kanodia.
Tutkijat toivovat, että tulevaisuudessa TOI-5205b:n ylikulku sen emotähden edestä pystyttäisiin havaitsemaan James Webb -avaruusteleskoopilla.
Tämä mahdollistaisi spektrimittaukset eksoplaneetan kaasukehän koostumuksesta, mikä puolestaan voisi antaa ratkaisevaa lisätietoa tämän "luonnonoikun" muodostumisesta.
Aiheesta lisää Carnegie Science (englanniksi)