Planeetat saattavat muodostua jo samaan aikaan emotähtiensä kanssa

ALMA-radio-observatorio on paljastanut yksityiskohtia planeettakuntien synnystä. Tulokset viittaavat planeettojen muodostumisen alkavan luultua nopeammin.

Havaintokohteena oli prototähti IRS 63, joka sijaitsee Käärmeenkantajan tähdistössä 470 valovuoden etäisyydellä meistä. Kohde on alle puolen miljoonan vuoden ikäinen syntymässä oleva tähti, jolla on planeettojen muodostumisesta kertovia pölyrenkaita ympärillään.

Yleensä pölyrenkaita on tutkittu yli miljoona vuotta vanhoilta tähdiltä. Siinä vaiheessa tähdet ovat jo ehtineet kerätä itseensä suurimman osan lopullisesta massastaan.

"IRS 63:n ympärillä olevat renkaat ovat hyvin nuoria", painottaa Dominique Segura-Cox Max Planck -instituutista.

"Meillä oli tapana ajatella, että tähdet siirtyvät aikuisikäänsä ensin ja toimivat sitten äiteinä myöhemmin syntyville planeetoille. Nyt näemme kuitenkin, että prototähdet ja planeetat kasvavat ja kehittyvät yhdessä alkuajoistaan lähtien kuin sisarukset", hän jatkaa.

Tutkijat arvioivat, että tähden ympärillä yli 20-kertaisella Maa–Aurinko-etäisyydellä on pölyä yhteensä noin puolen Jupiterin massan verran. Kaasua on pölyyn verrattuna noin satakertainen määrä.

Arviolta 0,03 Jupiterin massaa vastaava pölymäärä riittää jo muodostamaan kaasuplaneetan ytimen, joka sitten kerää kaasua ympärilleen. Ainetta planeettaytimien syntymiseen siis riittäisi IRS 63:n ympärillä runsaasti.

Havainnot antavat tutkijoille arvokasta tietoa planeettojen synnystä. Tutkijat uskovat, että kaasuplaneetat saattavat muodostua kauempana emotähdistään ja vaeltaa sitten lähemmäksi lopullisille paikoilleen.

Aiheesta lisää Max Planck -instituutti (englanniksi)