Keck-teleskoopilla kuvattiin eksoplaneetta suoraan

Suoraan havaitut eksoplaneetat ovat yhä harvinaisuuksia. Havaijilla sijaitsevalla Keck-teleskoopilla on kuvattu meistä 90 valovuoden päässä sijaitseva kaasujättiläinen.

AF Lep b -niminen kohde löydettiin alun perin astrometriaksi kutsutulla menetelmällä. Siinä planeetta todetaan sen painovoiman keskustähteen aiheuttamasta hienoisesta huojunnasta.

Kun Teksasin yliopiston Kyle Franson yritti kuvata kollegoineen AF Lep b:tä ensimmäistä kertaa suoraan joulukuussa 2021, hän kertoo sen pompanneen heti esiin. Kaksi muuta tiimiä on sittemmin myös ottanut kuvia planeetasta.

Havainnot osoittivat Auringon kaltaista tähteä kiertävän planeetan olevan noin kolme kertaa Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Teksasin yliopiston Brendan Bowlerin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tämän tyyppiseltä tähdeltä kuvataan jättiläisplaneetta suoraan.

Keck-teleskoopin adaptiivinen optiikka korjaa ilmakehän levottomuuden aiheuttamia vääristymiä. Koronagrafi puolestaan vaimentaa keskustähden hohdetta, jotta eksoplaneetta saadaan paremmin näkyviin. AF Lep b on 10 000 kertaa tähteään himmeämpi.

Suoraan kuvattujen eksoplaneettojen tarkka määrä on epäselvä kiistanalaisten tapausten vuoksi. Franson kollegoineen taulukoi heidän paperissaan 24 kappaletta.

AF Lep b on suuren tuntuisesta massastaan huolimatta suoraan kuvattujen eksojen kevyimmästä päästä.

Aiheesta lisää Keck observatorio (englanniksi)