Maankaltaisia planeettoja syntyi ja tuhoutui jo 10 miljardia vuotta sitten
Eurooppalaiset tähtitieteilijät ovat tarkastelleet 10 miljardin vuoden ikäistä valkoista kääpiötähteä. Tulosten perusteella tähdellä on aikoinaan ollut maapallon kaltainen kivinen planeetta kiertolaisenaan.
Useimpien tähtien kohtalona on muuttua elämänsä loppuvaiheessa valkoiseksi kääpiötähdeksi. Tapahtuma järisyttää koko tähtikuntaa – planeetat saattavat joutua pois kiertoradoiltaan ja joskus tuhoutua kokonaan pudotessaan kohti emotähteään.
Nyt Warwickin yliopiston tutkijat havaitsivat WDJ1922+0233-nimistä valkoista kääpiötähteä. He löysivät sen pinnalta samoja aineita, joista maapallon kuori muodostuu.
Todennäköisimmin aine on joutunut kääpiötähteen, kun maankaltainen planeetta on suistunut radaltaan ja törmännyt siihen. Jos planeetalle olisi ehtinyt muodostumaan elämää, se olisi tuhoutunut samaan aikaan planeetan kanssa.
"Olemme löytäneet vanhimman Linnunradan tähtijäänteen, johon maankaltaiset planeetat ovat sekoittuneet. On hämmästyttävää ajatella, että tämä tapahtui 10 miljardin vuoden mittakaavassa ja että nuo planeetat kuolivat paljon ennen kuin maapallo edes muodostui", ihastelee Abbigail Elms Warwickin yliopistosta.
Merkittävää tuloksessa on se, että havainto osoittaa maankaltaisia planeettoja muodostuneen jo yli kymmenen miljardia vuotta sitten.
Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)