Läheiseltä Barnardin tähdeltä havaittiin planeetta
Chilessä sijaitsevalla VLT-teleskoopilla löydetty kiertolainen on yksi pienimassaisimmista tunnetuista planeetoista. Datassa näkyy lisäksi merkkejä kolmesta muusta eksoplaneetasta tähden ympärillä.
Kuuden valovuoden päässä sijaitseva Barnardin tähti on meitä neljänneksi lähin tähti Alpha Centauri -kolmoisjärjestelmän jälkeen. Siksi sieltä on etsitty ahkerasti maankaltaisia planeettoja.
Vuonna 2018 saatiin jo lupaava havainto, mutta vasta nyt tähdeltä kyettiin vahvistamaan planeetta.
"Vaikka se kesti pitkään, olimme aina luottavaisia, että löytäisimme jotain", sanoo Jonay González Hernández Kanarian astrofysiikan instituutista.
Uusi kiviplaneetta on maapalloa kevyempi. Tutkijat määrittivät sen massan alarajaksi 0,37 maapalloa. Tähteään lähellä kiertävän planeetan pinta kuumenee 125 asteeseen, minkä vuoksi se ei ole otollinen maailma elämälle.
Alpha Centauri -järjestelmän Proxima-tähden ympäriltä on havaittu kolme planeettaa. Barnardin tähdellä saattaa olla myös planeettaperhe, sillä nyt todetun Barnard b:n lisäksi datassa näkyy merkkejä kolmesta muusta pienestä planeetasta.
"Meidän täytyy jatkaa tähden havaitsemista muiden ehdokkaiden vahvistamiseksi", sanoo Alejandro Suárez Mascareño Kanarian astrofysiikan instituutista. "Mutta tämän planeetan löytyminen yhdessä muiden aiempien löytöjen, kuten Proxima b:n ja d:n, kanssa osoittaa, että kosminen takapihamme on täynnä pienimassaisia planeettoja."
Aiheesta lisää ESO (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi